Kaisu Hänninen on hyvä opettaja. Hän osallistaa, huomioi ja rohkaisee, eikä hänellä ole vaikeuksia pitää lankoja käsissään toisin kuin joillakin kollegoilla. Hän on vastuussa oppimiskokemuksista, tärkeästä osasta lapsuutta. Toisten ihmisten lapsista. Ja lasten vuoksi on joustettava.

Kaisun kolmosluokalla on Alina, jonka isä on opettanut tappamaan nettipelin zombit ja jonka äidiltä on kadonnut rakkaus. On Sagal, pieni somalityttö, jonka äiti kolisuttelee huonekaluja öisin. Mikael, joka piirtää naaleja ja koiria ja jonka isä tietää tarkalleen, mikä on Mikaelin parhaaksi.

Elina Annolan toisen romaanin modernissa koulumaailmassa kommunikointi on moniääniseksi pirstaloitunutta, ja ihmiset satuttavat itsensä väärinymmärrysten teräviin säröihin etsiessään yhteyttä toisiinsa. Annola kertoo sisällämme märkivistä haavoista ja piilotetuista peloista, jotka vääntävät hyvätkin pyrkimykset vahingollisiksi teoiksi. Aggressioksi, joka purskahtaa ulos odottamatta.