Alinan isä tekee kuolemaa, ja äiti on saapunut Pariisista asti isän viimeisiin hetkiin. Kun kaikki on ohi, äiti ilmoittaa yllättäen jäävänsä nuoren aviomiehensä kanssa Suomeen. Hänen on tehtävä teatterilavastus, johon hän on saanut apurahan muutama vuosi sitten.

Alinan oma apurahahanke ystävien kanssa on tyrehtynyt petokseen ja välistävetoon, ja myös Alinalta penätään näyttöä hankkeen edistymisestä. Sekä äiti että tytär tarvitsevat taideprojektia, mutta ajatus yhteistyöstä kylmäkiskoisen ja itsekeskeisen äidin kanssa on mahdoton. Vai saisiko sittenkin suhdetta ainoaan elossa olevaan vanhempaan parannettua teatterin keinoin?

Elina Kilkun Alina-trilogian päätösosassa otetaan käyttöön antiikin Kreikan teatterin keinot ja tehdään terapianäytelmää äidin ja tyttären suhteesta. Kilkun terävä huumori iskee jälleen pinnalla pulppuilevaa naurua syvemmälle, sakeimpiin sedimentteihin ihmisen minuudessa.