Yhteiskunnan päättäjät ja viranomaiset pyrkivät pidentämään suomalaisten elinikää. Jokaisen olisi siis tarkoitus elää vanhaksi.

Samaan aikaan yhteiskunta tuntuu kuitenkin arvostavan vanhuutta aina vain vähemmän. Vanha on pelkkä tilastollinen suure, siten arvokas mutta hoivattavana ihmisenä jotakin aivan muuta. Tällainen suhtautuminen on tullut viimeistään näkyväksi hoivakotien laiminlyönneistä tehtyjen paljastusten avulla.

Tämä kirja kertoo, miten ihminen vanhetessaan menettää oman minuutensa ja identiteettinsä ja siten häviää kartalta. Häntä ei enää tunnisteta eikä tunnusteta, joten häntä ei myöskään kunnioiteta.

Miten tilanne voidaan korjata? Jotain on pakko tehdä etiikan ja oikeudenmukaisuuden vuoksi.

Hyvinvointivaltion hylkäämät pohtii suomalaisen vanhainhoivan kipupisteitä ja etsii sille uusia suuntaviivoja.