Kotimainen kaunokirjallisuus
Mediassa jääkiekkoasiantuntijana tunnettu Petteri Sihvonen tekee uuden aluevaltauksen esikoisromaanillaan Kolkko, jonka kertoja haastaa lukijaa poikkeuksellisella tavalla. Elina Kilkun tragikoominen romaani Täydellinen näytelmä aloittaa trilogian, joka seuraa Alinan elämää yksinhuoltajuuden, työttömyyden, freelancer-taiteilijuuden ja sinkkuuden ristipaineissa.
Max Mannerin eurodekkari Matador hyödyntää taitavasti trillerin elementtejä ja jatkaa sarjaa, jonka päähenkilönä on turkulainen rikospoliisi Harri Hirvikallio. Dokumenttiohjaaja Salome Virta uppoutuu jälleen uuteen taideteoksen ympärille kiertyvään rikostapaukseen Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen taidedekkarisarjan kolmannessa kirjassa Punainen vaate.
Kristian Kososen komeasti alkanut ura uuden polven sotakirjailijana saa jatkoa romaanilla Isku Tornioon, joka pohjautuu lokakuun 1944 tapahtumiin. Majuri Peder Jangin edesottamuksista kertovan toimintajännärisarjan toinen osa, Likaista peliä, ilmestyy elokuussa. Samalla paljastuu, ketkä kaksi suomalaista ovat kirjailijanimen A. M. Frost takana.
Suomennettu kaunokirjallisuus
Kadonneiden tavaroiden vartija on brittikirjailija Ruth Hoganin viehättävä, mutta yllätyksellinen esikoisromaani, joka ampaisi myyntimenestykseksi heti ilmestyttyään. Italialaisen Rosella Postorinon Suden pöydässä on monisyinen kuvaus naisista, joiden karmaisevana tehtävänä on toimia Hitlerin ruoanmaistajina.
Lucinda Rileyn maailmanmenestykseen noussut Seitsemän sisarta -sarja saa jatkoa, kun neljäs osa, Australiaan sijoittuva Helmen sisar ilmestyy. Bernard Cornwell -fanien odotus palkitaan lokakuussa, kun suositun Uhtred-sarjan 11. osa Susien sota ilmestyy. Syksyllä ilmestyvät myös uudet teokset Cecilia Samartinilta ja Nina Georgelta.
Jännityksen ystäville tiedossa on hyytäviä trillereitä uusilta tekijöiltä: norjalaisen John Kåre Raaken Jää sijoittuu Pohjoisnavalle ja brittikirjailija Tom Chatfieldin Tämä on Gomorra sukeltaa tietoverkkojen maailmaan. Perinteisemmän dekkarin lukijat pääsevät tutustumaan viehättävään, mutta synkkien tapahtumien näyttämöksi joutuvaan kanadalaiseen pikkukylään menestyskirjailija Louise Pennyn Three Pines -dekkarisarjan myötä. Avausosa Kuolema kiitospäivänä ilmestyy kesäkuussa ja Kylmän kosketus syyskuussa.
Tietokirjallisuus
Bazarin syksy on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia henkilökuvia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Anna Fifieldin runsaaseen haastattelumateriaaliin perustuva Loistava toveri Kim Jong-un tekee syväluotauksen diktaattorin persoonaan ja Pohjois-Korean yhteiskuntaan. Islantilaisen Bergsveinn Birgissonin tietokirja Musta viikinki kokoaa unohdetun viikinkihallitsijan kiehtovat vaiheet.
Syksyn listalla on myös kotimaisia elämäkertoja. Linda Huhtisen kirjassa Tuomari pitkän kiekkotuomariuransa tänä keväänä päättänyt Timo Favorin kertoo paineisesta työstään erotuomarina ja erityisluokanopettajana. Jarkko Sipilän Immu valottaa syitä siihen, miksi menestynyt vapaaottelija ja yrittäjä Mika Ilmén ajautui moottoripyöräjengien, huumeiden ja rikosten pariin. Omaelämäkerrassaan Yöstä valoon muusikko Jay Lewis käy rehellisesti läpi uransa vaiheita mm. Yö-yhtyeen riveissä, ja Pekka Hakon Linnunradalla kurkistaa kapellimestari Hannu Linnun työhön musiikin parissa eri puolilla maailmaa.
Uutuuskirjassaan Liian rikki kuolemaan Jenny Rostain kokoaa ajankohtaisen tiedon traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) ja kertoo myös omasta kamppailustaan parisuhdeväkivallan aiheuttamien traumojen kanssa. Paremman työelämän puolesta puhuva Sanna Fäldtin Naisen voimakirja työelämään antaa konkreettisia työkaluja johtaa itseään niin että työstä ja arjesta voi kokea aitoa iloa ja syvää tyytyväisyyttä.
Pussy Riotin opas aktivismiin tarjoaa tuoreen näkökulman kansalaistottelemattomuuteen, teoksen on kirjoittanut Pussy Riot -liikkeen keulahahmo Nadya Tolokonnikova. Geenitutkija Adam Rutherfordin Lyhyt historia meistä kaikista kertoo genetiikan avulla, keitä me olemme ja miten meistä tuli tällaisia, matemaatikko Hannah Fry puolestaan pohtii kirjassaan Hello world, miten säilytämme ihmisyytemme algoritmien ja tekoälyn aikakaudella.
Lastenkirjallisuus
Bazarin syksyyn kuuluu myös kaksi kotimaista lastenkirjaa: Saara Vallinevan ajatuksia herättävä satukirja Ihmeellinen siemen sekä Eppu Nuotion ja Marjo Nygårdin fantasiaseikkailu Maailman viimeiset noidat.