Kesällä 1944 alikersantti Peitsaro painautuu istumaan selkä juoksuhaudan penkkaa vasten ja sulkee silmänsä kasvoillaan kärsivä ilme. Vihollishyökkäykset on saatu väsymättömin ponnisteluin torjuttua, mutta nyt Äyräpään puolustuslinja murtuu. Silmittömän kaaoksen keskellä kersantti Ylä-Huikku ottaa nimettömästään sormuksen ja pyytää Peitsaroa toimittamaan sen vaimolleen sodan loputtua.
Puna-armeijan vangiksi jäänyt haavoittunut Peitsaro laahustaa runnellun mieslauman mukana kohti tuntematonta. Helvetillisen vankeuden aikana Peitsaro ei unohda aseveljensä viimeistä toivetta. Se muistuttaa kauas jääneestä kodista ja lupauksesta, jonka Peitsaro aikoo pitää.
