Uuden-Seelannin Pohjoissaari vuonna 1880. Suojattua elämää viettänyt nuori Aroha joutuu silmätysten kuoleman kanssa. Hän jää eloon, mutta on musertua syyllisyyden ja surun alle. Läheiset aavistavat, että toipumisen tie on pitkä.
Aroha matkustaa Eteläsaarelle äitinsä ja isoäitinsä maille, Rata Stationin lammasfarmille. Maisemanvaihdos virkistää, ja Aroha tutustuu sukulaisiinsa: yritteliääseen March-serkkuun ja herkkään Robiniin, jonka haaveissa siintävät teatterilavat. Aroha pohtii omaa tulevaisuuttaan ja kiinnostuu kasvavan turismin tarjoamista mahdollisuuksista. Maailma on nuorille avoin, mutta unelmien toteuttaminen vaatii suurta rohkeutta, raudanlujaa tahtoa sekä nöyryyttä luonnonvoimien edessä.
Sarah Larkin Tulikukka-trilogian päättävä Tulivuoren taru on eeppinen romaani onnen tavoittelusta, toivosta ja kaiken ylittävästä rakkaudesta vuosisadan vaihteen Uudessa-Seelannissa.