Ambulanssin nastarenkaat kyntävät syvän uran keväiseen sohjoon ja jakavat samalla ajan kahtia. Ennen ja jälkeen. Kun Aada oli lapsi ja kun Aadasta tuli syöpälapsi. Ja sitten on vain selviydyttävä.

Onneksi Aadan äiti tietää, kuinka selviydytään, on aina tiennyt. Hän hoitaa oksennukset, kuumeet, pistokset, lääkitykset, raivokohtaukset ja tartuntariskit, valvoo yöt, valvoo päivät. Aadan isän on vaikea mahtua kuvioon. Hän alkaa kirjoittaa Syöpäisä-blogia ja saa vastaansa toinen toistensa yli ja ohi lentelevien kommenttien kakofonian.

Syöpäkortti on kertomus kodista, jossa turvapaikkoja ei enää ole, ja ahdistus, pelko, turhautuneisuus, viha, epätoivo ja uupumus valtaavat tilaa. Pelottavinta on kuitenkin rakkaus. Se avaa sydämen raadeltavaksi, mutta vain sillä on voima myös arpeuttaa haavat.