On sodan vuosi 1942. Nälän ja sairauden heikentämä valokuvaaja Signe Brander makaa sängyssä sipoolaisessa sairaalassa, jonne hänet on siirretty turvaan Helsingin pommituksilta. Hoitajat vaihtuvat, kuumehoureissaan Signe tunnistaa heistä vain yhden, sen viileäkätisen.
Laudoin peitetyt ikkunat luovat sairaalan sisälle camera obscuran, hämärän huoneen. Lautojen raoista siivilöityvä valo heijastaa rakeisia kuvia seinälle, ja Signe muistaa omat valokuvansa, ajan virrasta ikuistetut hetket. Helsingin rannat pyykkäreineen, katoavat puutalokorttelit ja työmaat rakentajineen. Painavan kameran, muhkuraiset kadut, kiristävän korsetin ja väsyneet jalat.
Signe Branderin valokuvat herättävät henkiin menneen ajan kaupungin yhtä elävästi kuin Pirkko Soinisen kirjan toisiinsa silmukoidut sanat herättävät henkiin naisen kameran takana, Signen.
