Kansainvälisen kosmetiikkayrityksen tuotepäällikkö Ursula on saanut vastoinkäymisistä tarpeekseen. Työpaikan purnukat eivät ole aikoihin tuoneet uupuneille poskille lupaamaansa säihkettä, Ursulaa vaivaavat omituiset mielialavaihtelut eikä mielestä poistu se häpeällinen katastrofi, johon hän ajautui kehityskeskustelussa. Kun rescuekoira Nappikaan ei viihdy kaupungissa, Ursula päättää kaapata rakkaan karvaturrin kainaloonsa ja suunnata sapattivapaan viettoon.
Ursula saapuu kuvankauniiseen ruukkikylään vakituista tilipussia köyhempänä, edessä on kokonainen talvi vuokramökissä. Tähdet syttyvät käsityöläiskylän taivaalle, mutta kaupunkilaisesta kaikki on yllättävän hiljaista. Metsä ympärillä onkin pimeä eikä idyllinen ja ilman autoa Ursula on auraamattomien teiden takana kirjaimellisesti jumissa. Mutta talven aikana Ursula ja Nappi saavat huomata tulleensa otetuksi persoonallisen kyläyhteisön omintakeiseen huomaan.
Hanna Velling tunnetaan ihmissuhderomaaneistaan, joissa on kaikki hyvän mielen ainekset: yllättäviä tilanteita, samastuttavia henkilöhahmoja ja ripaus rakkautta.