Hyppää sisältöön

Christian Rönnbacka

Pukkeja kuin Pasilassa

Hautalehto-sarjasta kipinöivä lyhyt joulutarina.

Christian Rönnbackan Pukkeja kuin Pasilassa on humoristinen tarina, jossa arveluttavin keinoin viritelty pukkibisnes aiheuttaa poliisille punanuttuisen kaaoksen.

Ylikonstaapeli Kiuru on varannut itselleen mieluisen jouluaattoillan työvuoron, joka yleensä sujuu lempeän rauhallisessa joulun hengessä. Mutta tällä kertaa jotakin tavanomaisesta poikkeavaa on liikkeellä. Nimittäin pukkeja, ihan liikaa ja ihan liian sekopäisiä.

 

Tuskin Kiuru työkavereineen on ehtinyt kelkalla hurjastelleen pukin ja myymälävaraspukin perään, kun tulee jo soittoa kahdesta keskenään tappelevasta punanutusta. Pasilan putkat täyttyvät, ja lapset odottavat illan päävierasta turhaan saapuvaksi.

 

Pukkiselkkaukseen ilmestyy aina vain uusia hämmentäjiä, ja kun tuttu porvoolaiskomisario Hautalehto saapuu Pasilan poliisitalolle, ollaankin jo melko syvällä puurossa. Elisa Kirja on julkaissut tämän tarinan vuonna 2016 nimellä Hautalehdon joulu.

Osta teos

Christian Rönnbacka

Christian Rönnbacka (s. 1969) on poliisitaustainen kirjailija ja seikkailija, joka toimii myös tislaamon osakkaana. Suositut Hautalehto-dekkarit ovat löytäneet jännityksennälkäisen yleisönsä, ja äänikirjojen kuuntelijat ovat valinneet Rönnbackan BookBeatin vuoden kotimaiseksi dekkaristiksi useampana vuotena. Hautalehto-kirjojen pohjalta on tehty myös tv-sarja. Lisäksi Rönnbacka kirjoittaa vauhdikkaita Henna Björk -dekkareita, joissa sukelletaan kansainvälisen rikollisuuden syövereihin.

Christian Rönnbacka Christian Rönnbacka
Kuva: Jetro Stavén

Muut teokset