Hyppää sisältöön

Mustan huumorin sävyttämä Takamailla-trillerisarja

Joona Keskitalo on syntyjään oululainen ja asuu nykyisin perheineen Hämeenlinnassa. Keskitalon työuraan on mahtunut kaikkea varastohommista urheilijoiden managerointiin ja markkinointiyrityksen tuotekehittelyyn. Kirjailijana hänet tunnetaan taitavana juonenkehittelijänä, joka maustaa koukuttavat tarinansa huumorilla ja varmoin viivoin piirretyillä henkilöhahmoilla. 

Takamailla-trillerisarja matkaa pitkien hiekkateiden päihin seuduille, missä suomalainen mielenmaisema kukoistaa jääräpäisimmillään. Sarjassa paikalliset yhteisöt syrjäisillä kylillä eri puolilla Suomea setvivät rikoksia omin voimin ja kyseenalaisin keinoin. Jokainen kirja on itsenäinen kertomus omine värikkäine hahmoineen, ja sarjan osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa.

Keskitalolta on aiemmin julkaistu huumekaupan maailmaan sijoittuva Tottelemattomat-rikosromaanitrilogia, joka herätti kansainvälistä kiinnostusta heti ensimmäisellä osallaan, ja sen saksankieliset käännösoikeudet ostettiin ennätysajassa. Kirjoista Tottelemattomat, Kunniattomat ja Rottien kuninkaat koostuva trilogia on myös optioitu tv-sarjaksi.

Joona Keskitalon kirjailijakuva © Jetro Stavén.

Saari, joka repesi

Korppoo, sinne on moni kuollut.

Mitä tapahtuu, kun pikkukylän juoppo ja ikuinen tunari saa vahingossa sankarin viitan harteilleen? Entä kun kylälle tärkeän vierasvenesataman uudeksi omistajaksi ilmaantuu nuori kaupunkilaisnainen, jonka jokainen yritys on päätynyt epäonnistumiseen? Tai kun merestä löytyy venesataman entisen omistajan ruumis, mutta leski ei kyyneleitään mieheen tuhlaa? Kehen kohdistuvat epäilyt, kun ruumiita ilmaantuu lisää ja lähistöllä liikuskelee myös hämäräperäinen venäläiskolmikko? Ja miten tähän kaikkeen liittyy Frank Sinatralla elämäänsä ääniraidoittava vanhus, joka on tullut Korppooseen kuolemaan, mutta ei tylsyyteen?

Takamailla-sarjan aloitusosa Saari, joka repesi kertoo kahdestatoista askeleesta, jotka syöksevät Turunmaan saaristoidyllin täydelliseen kaaokseen. Kirja julkaistiin painettuna, e-kirjana ja äänikirjana helmikuussa 2024. Pokkari julkaistaan lokakuussa 2025.

Suo, joka upposi

Suo, joka upposi

Revonlahti, lopullinen tauko elämästä.

Lehtoset ovat kokoontuneet kotikylänsä ainoan huoltoaseman omistajina odottelemaan tietoa siitä, saako kilpaileva Kasken suku kunnalta luvan uudelle huoltoasemalle. Kun 17-vuotias Maria onnistuu livahtamaan kotoaan kylätielle, se tuo hänen eteensä Volvo Amazonin ja kielletyn hedelmän, Teemu Kasken. Seuraavana aamuna Maria muistaa auton takapenkin, Teemun ja isän raivon. Mutta ei sitä, miksi hän on yltä päältä veressä. Vuosien takaiset tapahtumat heräävät kummittelemaan Maria Lehtosen palattua vankilasta kotiseudulleen Revonlahteen. Kyläläiset eivät juhli isänmurhaajan kotiinpaluuta, ja kun läheiseltä suolta löytyy uusia ruumiita, Marian on pakko yrittää vielä kerran selvittää, mitä todella tapahtui.

Toinen Takamailla-trilleri Suo, joka upposi on kertomus kahdesta huoltoasemasta ja kuudesta ruumiista Pohjois-Pohjanmaata halkovan pikitien varrella. Kirja julkaistiin painettuna, e-kirjana ja äänikirjana marraskuussa 2024. Pokkari julkaistaan lokakuussa 2025.

Tunturi, joka ulvoi

Tunturi, joka ulvoi

Muonio, tilaa elää ja kuolla.

Janita lähti kotiinsa Muonion yöstä jälleen uuden elämänsä rakkauden kanssa. Yhdeksän tuntia myöhemmin hänen on vaikea muistaa, mihin hän miehessä ihastui. 27-vuotias Janita on elellyt holtittomasti, ja velkaa on kertynyt joka toiselle muoniolaiselle. Jäljellä on vain oma talo, jonka takapihan tuntumassa asuu vanha ihmisvihaaja, äijä nimeltä Odd. Naapuripaholaisesta huolimatta yöllinen sydämen valittu tarjoutuu yllättäen ostamaan Janitan talon. Kaikki on siis parempaan päin, tai olisi, jos kiinteistön kuntotarkastuksen sivutuotteena ei syntyisi ruumista – ja jos Odd pysyisi omalla tontillaan.

Takamailla-sarjan kolmas osa Tunturi, joka ulvoi kertoo naapurisodasta, kahdesta hankalasta ruumiista ja yhdestätoista valheesta, jotka saavat Luoteis-Lapin erämaan roihuamaan. Kirja julkaistiin painettuna, e-kirjana ja äänikirjana kesäkuussa 2025.

Järvi, joka murtui

Järvi, joka murtui

Rautjärvi, oikotie rajan taa.

Kun Kari Kinnunen on päättänyt hakata metsää, hän hakkaa metsää, vaikka hänen tiluksillaan asustaisikin uhanalainen rupilisko. Otuksesta voi päästä eroon juoksuttamalla sen kutulammen vedet rajan yli venäläisten riesaksi. Mutta vesi syöksyykin hallitsemattomasti, tuhoaa kaiken ja paljastaa puistattavan näyn: neljä ruumista. Ruumiit puhuttavat rautjärveläisiä, ja lisäksi paikallislehden toimitukseen saapuu erikoinen kirje. Se muuttaa toimittaja Anna Vainikan elämän yhdistämällä hänet kaiken menettäneeseen Kariin – sekä kirjeen lähettäneeseen murhaajaan.

Neljäs takamailla-trilleri Järvi, joka murtui on kertomus käänteentekevistä murtumispisteistä ja kahdesta muoviin kääritystä ruumiista, jotka ratkaisevat eteläkarjalaisen paikallislehden talouskriisin. Kirja julkaistiin painettuna, e-kirjana ja äänikirjana marraskuussa 2025.

Lakeus, joka vaikeni

Lakeus, joka vaikeni

Kauhajoki, tasaisen tappava.

Kynnetystä pellosta kömpii pystyyn mies, joka siistii tukkansa ja ontuu kohti kylää tervehtien kohteliaasti vastaantulijat. Päästyään kotiinsa hänet käsketään käydä mahalleen maahan. Kauhajoen poliisiasemalla tunnelma on sähköinen. Arvostettu, vastikään eläköitynyt nimismies Robert Koski on pidätetty epäiltynä viidestä murhasta. Millä eväillä Niina Luoma, uraansa aloitteleva juristi, pystyisi toimimaan Suomen kuuluisimman palkkamurhaajan asianajajana?

Viides Takamailla-trilleri Lakeus, joka vaikeni kertoo pienestä eteläpohjanmaalaisesta poliisiasemasta ja viidestä murhasta, jotka joku ennen pitkää olisi joka tapauksessa tehnyt. Kirja julkaistaan painettuna, e-kirjana ja äänikirjana toukokuussa 2026.

Osta sarjan kirjoja Kirja-verkkokaupastamme